tiistai 24. huhtikuuta 2012

MAANANTAI 30.4. LOMAPÄIVÄ

Maanantai 30.4. on vapaapäivä! Koulu jatkuu vapun jälkeen keskiviikkona 2. toukokuuta normaalin lukujärjestyksen mukaisesti.

Hyvää vappua!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

5.-6. luokkalaiset elokuvia tekemässä

Perjantaina 13.4 tekivät 5.-6. luokkalaiset oppilaat elokuvia Olkkolan koululla . Oppilaat jaettiin kolmeen  ryhmään, joissa he kuvasivat omat elokuvat. Ohjaamassa oli Helinä Juurinen MyFilm-työpajasta. Jokaiselle ryhmälle annettiin kamera. Aikaa oli noin kaksi tuntia. Aiheen elokuvaan sai valita itse ohjaajan auttaessa ideoinnissa. Kaikista elokuvista tuli onnistuneita ja hyviä. Lopuksi poltimme elokuvat levyille. Tapahtuma kuului kaupungin järjestämiin kulttuuripolku tapahtumiin.

Jenna Krakau 6. lk

5.-6. luokkalaiset elokuvia tekemässä